Muska muutti luokseni Breeze-kennelistä 1,5 vuoden iässä yhtä aikaa Joyn kanssa. Muskan ja sisarusten synnyttyä oli aika keksiä nimet punavalkoiselle pojalle sekä sen mustavalkoiselle siskolle. Pojan nimeksi tuli Hector, joten siskolle mietittiin myös musiikkiaiheista nimeä. Ja Muskahan siskosta sitten tuli. Muskalla ja Joylla oli puolen vuoden ikäero, joten ne olivat kasvaneet yhdessä pennusta saakka, ja olivatkin koko elämänsä ajan kuin paita ja peppu.

Muska oli varmaan maailman lempein ja kiltein koira. Se ei halunnut pahaa kärpäsellekään. Muska hoivasi mielellään muiden narttujen pentuja, ja olisikin todennäköisesti ollut hyvä emo, jos olisi omia pentuja saanut. Muskalla oli niukka ja hyvälaatuinen turkki. Valkoinen koira tosin usein näytti lähinnä mustalta, sillä Muska oli kova rypemään ojissa ja muissa mutakoissa.

Metsässä Muska oli elementissään. Sillä oli jatkuvasti haku päällä ja vauhtia riitti. Se ei todellakaan pyörinyt jaloissa, vaan paineli puskat rytisten, mutta käyden säännöllisesti tarkistamassa, että me muutkin olimme vielä mukana. Muska oli spontaani noutaja. Se otti suuhunsa kaiken riistan, elävän ja kuolleen, ja myös toi sen mielellään minulle. Muska oli myös innokas ja taitava uimari.

Muskan taipumuskoe meni heittämällä läpi kehujen kanssa. Taipparissa oli kuitenkin yksi haaste. Vesityöosuudessa rannalla oli nuotiopaikka muutaman metrin päässä. En huomannut nuotiossa olevia makkarankuoria, mutta Muskan nenäpä huomasi. Suorituksen alkaessa Muska katsoi mihin riistapukki lensi, kääntyi vesirajasta ympäri ja rynnisti nuotiolle, söi makkarankuoret ja tarkisti, että nuotio oli varmasti tyhjä, ja sen jälkeen teki suorastaan täydellisen vesinoudon käteenpalautuksineen. Tuomari sanoi olleensa jo ihan varma, että tuo koira ei kyllä ui.

Näyttelyissä Muska kävi vain pari kertaa, saavuttaen sileän ykkösen, kuten siihen aikaan oli tapana sanoa. Muska osasi jäljestää, mutta kokeessa se ei koskaan startannut, sillä kaikki muut jäljet ja riistan hajut veivät mennessään verijälkeä enemmän. Muskan taipumukset menivät oikestaan hukkaan, sillä siitä olisi saanut oikein mukavan metsästyskaverin, jos siihen puoleen olisi malttanut paneutua. Minä keskityin lähinnä harrastamaan muiden koirien kanssa ja ihailemaan Muskan menoa metsälenkeillä.

Muska oli Joyn kanssa ensimmäisiä vaelluskoiriani. Ne kävivät mukanani usellakin tunturivaelluksella. Muskan ja Joyn kanssa tutustuttiin koirareppujen maailmaan aikana, jolloin Suomesta ei vielä kunnollisia reppuja saanut. Omat reppumme tilasinkin Saksasta. Muska oli helppo koira myös vaelluksella. Leiripaikoilla se etsi mukavan painauman tai muun pesän, johon kävi levolle. Se olisi mielellään viettänyt yönsäkin valitsemassaan kolossa, joten iltaisin sain oikein komentaa sen telttaan tai laavuun nukkumaan.

Muskasta jouduin luopumaan sen ollessa vajaan 12 vuoden ikäinen luusyövän aiheuttaman kivun vuoksi.