Tervetuloa kotisivuilleni!

Kuva: Ulla Nissinen

Olen Delichon kennelnimen haltija, 1970-luvun puolivälissä syntynyt koira- ja luontoharrastaja Helsingin Puu-Käpylästä. Asun koirineni 1920-luvulla rakennetun puutalon toisessa kerroksessa. Rauhallinen puutarhakaupunginosa on ollut asuinpaikkani pikkulapsesta saakka, jo ennen koirien aikakautta. Laumaani kuuluu koirien lisäksi monensorttisia muitakin otuksia, jalattomista kahdeksanjalkaisiin.

Uutukaiset kotisivuni näkevät päivänvalon viimeinkin vuonna 2017. Päätin, että nyt on siirryttävä nykyaikaan. Tosin kotisivutkin taitavat olla pian jo historiaa, nykyäänhän kaikki ovat facebookissa tai muualla sosiaalisen median syövereissä. Some-maailma ei itseäni kuitenkaan juuri houkuttele. En ole myöskään kovin innokas laitteiden kanssa puuhastelija, en siis omista sen enempää älypuhelinta kuin televisiotakaan, vaan kulutan mielummin aikani ulkoilmassa ja maastoilemassa koirieni kanssa. Tuolla luonnossa on mielestäni enemmän kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa kuin virtuaalimaailmassa.

Cockerihistoriaa minulla on vuodesta 1990 saakka, ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi vuonna 2001, ja kennelnimi minulle myönnettiin vuonna 2007. Näistä käänteistä voit halutessasi lukea lisää historiaosiosta. Kasvatukseni on pienimuotoista, pentuja minulla on keskimäärin muutaman vuoden välein.

Oman koiralaumani koko on vaihdellut vuosien varrella alun yhdestä tai kahdesta neljään koiraan kerrallaan.  Sijoituskoiria on ollut muutamia sukulaisten tai ystävien hoteissa. Vietän aika liikkuvaista elämää, joten koiria pitää olla sopiva määrä farmariautossa kätevästi kuljetettavaksi, teltassa majoitettavaksi sekä pitkille retkille, työpaikalle tai kyläilyreissuille mukaan otettavaksi.

Sivuille olen koonnut esittelyt koiristani. Tietoa tulevista pentusuunnitelmista lisään sitten kuin niiden aika on. Kuulumisia on tarkoitus päivittää silloin tällöin, ehkä kuukausittain, ehkä harvemmin, joskus kenties tiheämpään tahtiin, jos kerrottavaa löytyy.

Harrastan koirieni kanssa pääasiassa metsästyskoirien jäljestämiskokeita. Olen vannoutunut mejäihminen! Näyttelyissä käymme, mikäli mejältä ehdimme. Ulkomailla olemme silloin tällöin reissanneet, molempien lajien merkeissä. Taipumuskokeet koen tärkeiksi, joten jokainen oma ja sijoituskoirani osallistuu taippareihin elämänsä alkuvuosina. Taippareihin houkuttelen myös kasvatteja omistajineen mahdollisuuksien mukaan.

Arkielämään meillä kuuluvat pitkät lenkit erilaisissa maastoissa. Nautin itse ulkoilusta, joten viihdymme ulkosalla usein melko pitkään kerrallaan. Vapaapäivinä pyrimme tekemään kokopäiväretkiä eväineen ja nuotiomakkaroineen. Silloin tällöin viivymme maastossa yön yli, joko omalla porukalla tai hyvien ystävien seurassa. Viikonloppuina vietämme usein aikaa Väärällä eli Väärä Kontusen kämpällä Sulkavan Lohilahdella. Paikka on vanha tukkikämppä keskellä laajaa metsäaluetta. Naapureita ei ole monen kilometrin säteellä. Siellä eletään luonnon helmassa, ja tilaa on maastoilla niin paljon kuin sielu sietää. Vuoden parin välein tapanamme on käydä Lapin erämaa-alueilla vaeltamassa. Jonkinlainen lapinhulluus on tainnut tarttua itseni lisäksi myös koiriini.

Mutta miksi juuri cockeri? Siksi että tarvitsen koiran, jolla kestää pää ja kestää kroppa. Koiran on osattava rentoutua silloin kuin ei ole tarve tehdä mitään ja toimia silloin kuin on toiminnan aika. Se ei saa stressaantua rutiinien muutoksista, sillä meillä ei koskaan ole kahta samanlaista päivää. Pidän koirasta, joka viihtyy ulkona ja löytää metsästä itselleen mieluista tutkittavaa ja puuhasteltavaa samalla kuin minä harrastelen omia juttujani kiikarini ja kamerani kanssa, mutta joka toisaalta on kuulolla ja valmis yhteisiin puuhiin kanssani. Koirani on oltava maastokelpoinen, sen on pärjättävä haastavissakin paikoissa ja olosuhteissa. Nautin siitä, että koirani on hyväntuulinen ja huumorintajuinen ja osaa käyttää päätään ja nenäänsä. Lisäksi pidän siitä, että voin edellisenä päivänä tehdä pitkän retken ja katsella onnellisia mutaisia koiriani, ja seuraavana päivänä viedä ne näyttelykehään kauniina ilman tuntikausien paneutumista. Ja kyllä minun on myönnettävä, että kaunis hyvärakenteinen koira hivelee silmääni, oli se sitten näyttelykehässä esiintymässä tai sänkipellolla vapaana juoksemassa.

Kasvatukseni tavoitteena on saada aikaiseksi cockerinalkuja, joista voisi tulla juuri yllämainitun kaltaisia aikuisia koiria, sellaisia, jotka kelpuuttaisin itsellenikin kaveriksi ja harrastuskoiraksi. Tarkoituksenani on löytää jokaisesta pentueesta jalostuskoira uutta sukupolvea varten joko oman laumani jatkoksi tai sijoitukseen annettavaksi. Pentueeseen kuitenkin yleensä syntyy enemmän pentuja kuin mitä itselleni tarvitsen, joten pääsääntöisesti niitä riittää myös muille. 🙂