Tältä sivulta voit lukea siitä, miten elämäni koirien parissa alkoi, millä lailla tutustuin rotuun nimeltä cockerspanieli ja miten kasvatustyöni lopulta käynnistyi. Tekstissä mainituista koirista voit halutessasi lukea lisää koirat-osiosta.
Ruusa ja Taru
Lapsena halusin kovasti koiraa, kuten tietysti kaikki tyttölapset jossain vaiheessa haluavat. Koiran hankinta ei ollut kuitenkaan mahdollista perheenjäsenen allergian vuoksi. Hoidin siis tuttavien ja naapuruston koiria vuosikausia ennen kuin oman koiran omistaminen tuli mahdolliseksi. Hoitokoirieni rodut vaihelivat laidasta laitaan. Oli labradorinnoutajaa, beaglea, newfoundlandinkoiraa, shetlanninlammaskoiraa. Tärkein oli kuitenkin sekarotuinen Taru-koira, joka oli vakituinen ja lopulta päivittäinen hoidokkini kaikkiaan yhdentoista vuoden ajan.
Kahdeksannella luokalla menin koulun työharjoitteluun Lehtosen Pirjon Breeze-kenneliin Tuusulaan. En tuntenut paikkaa ennestään, ja kennelin rodut, cockerspanieli ja cavalier kingcharlesinspanieli, olivat minulle aivan vieraat. Olin tehnyt listaa lempiroduistani moneen kertaan, eikä cockerspanieli saati cavalieri ollut koskaan päässyt listalleni. Listalla oli sen sijaan useita paimen- ja palveluskoirarotuja sekä terriereitä. Ainoa kokemukseni cockerspanielista oli naapurissa asuva vanha kuuro ja lähes sokea musta karvaturri, jonka kanssa laahustin korttelin ympäri silloin tällöin. Palkaksi sain 50 penniä. Myöhemmin olen muistellut, että tuo koira oli itse asiassa ensimmäinen koira, jota olen koskaan itsenäisesti ulkoiluttanut. Kyseinen yksilö ei kylläkään lainkaan herättänyt innostustani rotuun.
Työharjoittelun jälkeen jäin Breeze-kenneliin kesätöihin, sen jälkeen olin apuna viikonloppuisin ja lomilla. Kaikenkaikkiaan kahdeksan vuotta vietin aktiivisen kenneltytön elämää. Asuin kennelillä käytännössä lähes kaikki viikonloput ja lomat.
Ensimmäisen työkesäni jälkeen vuonna 1990 äitini sanoi olevansa sitä mieltä, että minulla pitäisi olla oma koira. Hän ehdotti, että kysyisin Pirjolta jotakuta aikuista koiraa kokeiluun pariksi viikoksi, jotta selviäsi kuinka paljon hänen allergiaoireensa koiran läsnäolosta pahenisivat. Pirjolle tämä sopi, ja niin meille muutti 5-vuotias blue roan cockerityttö Ruusa (Breeze Rose Bow). Äiti otti tarvittaessa allergialääkkeitä ja pärjäsi – ja Ruusa jäi taloon. Oli meillä kyllä tiukat säännöt, miten koiran kanssa toimittiin. Koiraa ei saanut päästää makuuhuoneisiin, ei sohville. Huusholli imuroitiin kerran päivässä, ja minun imurointivuoroni oli joka toinen päivä. Vaikka muiden imurointivuorot olivat vain noin kerran viikossa, en kritisoinut systeemiä kertaakaan, olinhan saanut vihdoinkin oman koiran!
Wendy, Sindi ja Tiia
Ruusa oli vajaan vuoden verran ainoana koirana, kunnes vuonna 1991 sen seuraksi muutti 6-vuotias blue roan narttu Tiia (Breeze Tir-Lit-Tan). Ruusan kuoltua tapaturmaisesti vuonna 1992, Tiian kaveriksi tuli 7-vuotias blue roan rouva Sindi (Breeze Xindy). Kun tuli aika muuttaa lapsuudenkodista omaan kotiin, koirat seurasivat tietysti mukanani. Heti muutettuani tein pentuvarauksen Pirjolle. Sanoin, että sitten kun ensimmäinen mustavalkoinen narttupentu syntyy, se on oleva minun. Ja niin kävi, vuonna 1996 luokseni muutti pentu, joka sai nimekseen Wendy (Breeze Velvet Touch).
Tässä vaiheessa minulla olisi ollut hyvä mahdollisuus vaihtaa rotua. Cockerihan ei ollut alunperin minulle millään muotoa unelmarotu, vaan kahdesta ei niin kiinnostavasta rodusta se vähemmän kehno vaihtoehto. Mutta vaihtopa ei tullut enää mieleenikään! Vuosien varrella olin todennut, että rotu sopii minulle kuin nyrkki silmään. Tutustuttuani rotuun se kietoi minut pikkusormensa ympärille ja vei lopulta koko käden. Nykyään en voi edes käsittää, miten olen joskus voinut haaveilla jostain muusta rodusta.
Vasta kenneltyttöurani hiivuttua ja opiskeluaikojen alettua minua alkoi kiinnostaa myös kasvatustyö. Siihen saakka en ollut kokenut tarvetta moiseen, olinhan eri-ikäisten pentujen kanssa tekemisissä joka viikko. Olin päässyt kokemaan astutuksia, tiineiden narttujen hoitoa, synnytyksiä, pentujen hoitoa. Olin saanut valtavat määrät oppia ja kokemusta cockerista rotuna, rodun jokapäiväisestä hoidosta, tarpeista, käyttäytymisestä, terveydestä, trimmauksesta. Lisäksi olin oppinut kuin itsestään, miltä hyvärakenteisen terveen cockerin kuuluu näyttää. Tuo Breeze-kennelistä ammentamani käytännön tietotaito on valtavan arvokasta, ja isoa osaa siitä en olisi koskaan voinut oppia kirjoista tai opuksista, tänä päivänä edes internetistä. Eikä yhteistyö Lehtosten kanssa ole vieläkään päättynyt. Iso kiitos ja kumarrus teille, Pirjo ja Kikka!
Hector, Breeze Air Mail
Kasvattajan peruskurssin suoritin tammikuussa 2000. Heti kurssin jälkeen laitoin ensimmäisen kennelnimihakemuksen vetämään neljällä ehdotuksella varustettuna. Nämä ehdotukset tulivat FCI:stä bumerangina takaisin. Samoin kävi neljälle seuraavalle ehdotukselleni. Ilmeisesti olin huono keksimään riittävästi muista eroavia nimiä, ja näin ollen olin ilman kennelnimeä ensimmäisen kasvattamani pentueen syntyessä vuonna 2001. Pentueen emona oli blue roan narttu Joy (Breeze Joy Joy). Joy oli minulla alun perin sijoituksessa, mutta siirryttyään minun omistukseeni, Joy teki toisen pentueensa minun nimiini. Pentueen isäksi valitsin punavalkoisen uroksen Hectorin (Breeze Air Mail). Joy ja Hector ovat siis ne kantakoirat, joista Delichon kennelin kasvatus on lähtenyt käyntiin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tunsin pentueen molemmat vanhemmat syntymästä saakka, ja niiden sukutaulujen suomalaiset koirat henkilökohtaisesti monen sukupolven verran taaksepäin. Siitä oli hyvä jatkaa.
Olin edelleen ilman kennelnimeä, kun toinen pentueeni syntyi vuonna 2003, samoin kolmannen pentueeni syntyessä 2006. Olin jo hylännyt ajatuksen koko kennelnimestä, mutta muiden painostuksesta laitoin vielä yhden hakemuksen vetämään. Otin ihan uuden lähestymistavan nimien keksintään ja johan alkoi luistaa. Tutkiskelin lintujen, perhosten ja muiden luonnonelävien tieteellisiä nimiä ja valitsin niistä neljä sopivaa ehdokasta. Räystäspääskyn tieteellinen sukunimi oli lopulta sitten se, joka hyväksyttiin. Sain FCI:ltä vahvistuksen Delichon nimen hyväksymisestä 8.2.2007. Ennen tätä syntyneet pentuni saivat nyt nimensä eteen uuden osan takautuvasti, vanhimmat vasta liki kuusivuotiaina.
Joy, Saana ja Muska
Joyn kanssa yhtä aikaa luokseni muutti mustavalkoinen narttu Muska (Breeze All Or Nothing), joka oli yllä mainitun kantaurokseni Hectorin täyssisko. Joyn ensimmäisen pentueen ainokainen narttupentu, orange roan Saana (Breeze Look At Me) tuli pari vuotta myöhemmin. Ensimmäisen oman pentueeni syntymän jälkeen laumaani onkin sitten aina täydentänyt jokin omista kasvateistani.