Wendy oli unelmieni täyttymys, ensimmäinen oma pentukoirani ja vielä lempiväriseni. Olin toki varmistellut tilanteen tekemällä Breeze-kenneliin varauksen seuraavasta kenneliin syntyvästä mustavalkoisesta narttupennusta. Olin muuttanut lapsuudenkodista omaan kotiin, joten pennun ottaminen tuli mahdolliseksi. Aikaisemmat koirani olivat kaikki tulleet eri-ikäisinä aikuisina.

Odotusta kesti vain muutaman kuukauden ajan, ja niin Wendy muutti luokseni syksyllä 1996. Nimen keksiminen pennulle olikin vaikeaa. En muista, mistä nimi lopulta putkahti mieleeni, mutta miettimistä siinä oli. Aikaisemmat koirani olivat kaikki tulleet jo valmiiksi nimettyinä, joten nyt koin tärkeäksi keksiä hyvän nimen.

Wendy oli hiljainen, herttainen ja kiva koira. Wendyn kanssa oli helppoa liikkua missä vain ja minkälaisessa ihmis- ja koiraseurassa tahansa. Wendy tuli erinomaisesti toimeen myös muiden eläinten kanssa ja oli kanini Jatsin kanssa parhaat kaverukset. Jatsi eleli kotonani vapaana, ja usein tapasinkin Wendyn ja Jatsin nukkumassa kylki kyljessä.

Wendyn valkovoittoinen turkki oli niukka ja helppohoitoinen eikä koskaan ehtinyt näyttelymittoihin, vaikka odotinkin turkinkasvua innoissani. Näyttelyharrastus oli kuitenkin jollain tasolla haaveissani. Wendy pyörähti kolmesti näyttelyssä, kerran pentuluokassa ja kahdesti juonioriluokassa.

Wendyn kanssa innostuin mejäkokeista. Ihan luontainen lahjakkuus Wendy ei kyllä ollut, mutta ehti käydä kahdessa kokeessa ja saavuttaa toisesta tuloksenkin ennen menehtymistään. Itse ohjaana olin yhtä noviisi kuin koirakin, joten yhdessä opeteltiin lajin saloihin. Taipumuskokeeseen osallistuminen kuului tavoitteisiini, mutta ei koskaan toteutunut.

Wendy menehtyi kaksivuotiaana tapaturmaisesti. Minulla oli suuria suunnitelmia yhteisten vuosiemme varalle, mutta lyhyessä hetkessä kaikki olikin poispyyhkäisty. Tilanne oli melkoinen shokki itselleni, ja siitä toipuminen kesti vuosia.